Kortteliliigan Kaukis kausi huipentuu 29.3.2008 jälleen. jo 8-kerran peräkkäin kahden klassikko joukkueen Flexolahden ja Launepallon kohtaamiseen. Flexolahti kukisti Laune Pallon kahdesti jo alkusarjoissa lukemin 8-6 ja 9-3. Mutta niillä tuloksilla ei ole mitään väliä se on nähty moneen kertaan onhan Finaali aina eri peli kuin muut kamppailut se nähtiin viime vuonnakin..... Mutta täytyy muistaa että Laune Pallolta puuttui Kinnunen molemmista peleistä.
Launepallon todelliseksi painajaiseksi taitaa tulla Flexolahden liukas laituri Jarkko Virolainen, joka viime vuonna ratkasi rangaistuslaukauskilpailun Flexolahdelle 6-5 ja upotti Launeen alkusarjoissakin tänä vuonna. Sillä Virolainen naputti alkusarjassa tehot 14+23=37 ja jatkosarjassa 8+8=16....
Mutta uskoisin että kaikki ketkä kykenevät kerille tulemaan lauantaina niin näkevät vauhdikkaan ja kiihkeän finaalin, joka ratkeaa vasta viime hetkillä.....
Uskoisin että Anssi"hiha" Karen pystyy, jopa itse ratkaisemaan ottelun omilla henkilökohtaisilla taidoillaan jos vaan pelaa omalla tasollaan kyseisenä päivänä. Mutta mitä tekee Muut Launeelaiset?
Flexolahdesta nostaisin mustiksi hevosiksi. Erno Mustosen, joka kaatoi yksinään melkein Keijun Pallon ikämies finaalissa ja sitten tietenkin Pahan pojan Piru Sirmolan, jos pää pysyy kylmänä niin Laune Pallo ja Risto Rinne voivat olla todella pahassa liemessä.....
Tarkkaile heitä:::
Flexolahti: Launepallo:
1. Jarkko Virolainen

Anssi Karen

2. Marko Lempinen

Jan Kinnunen
3. Santtu Venäläinen

Stefan Ikonen

KAIKKI KERILLE 29.3.2008 HYVÄSTELEMÄÄN KERI
