Ajatuksia!!!
Nostanpa tässä aikaa tappaakseni muutaman seikan esille, joista on ollut eri yhteyksissä puhetta pitkin kesää..
Kärpäsen Korttelipojat on hieno ja nuoruudenintoa täynnä oleva joukkue, joka on herättänyt monessa suunnassa ihastusta mm. yhtenäisten peliasujen ja tyylikkään maskottinsa ansiosta. Vaikka pelillisesti joukkue ei ole aivan kovimmasta päästä, niin yrityksen puutteesta sitä ei ole voinut syyttää.. Nuoresta iästä ja vähäisestä pelikokemuksesta johtuen joukkueen suurimmaksi murheeksi ovatkin tällä kaudella muodostuneet tuomaritehtävät, jotka ovat noin nuorille varsin "pelottava" kokemus (ei ole helppoa nuorena ja kokemattomana lähteä viheltämään aikuisten miesten pelejä)...
Masan Enkelit ja JJ Puujalat olivat viime vuonna Pj. Viikonloppusarjan kaksi kovinta joukkuetta. Ei siis kenellekään pitänyt ennen kauden alkua olla suuri yllätys, että myös tällä kaudella noiden joukkueiden välillä tultaisiin käymään varsin kovatasoinen ja hyvätempoinen ottelu.. OTTELUN TUOMITSI KÄRPÄSEN KORTTELIPOJAT

... Helppo paikka lähteä nuorille viheltämään..
Pj2. VL- Kahdesta viimeisestä mitalimatseihin oikeuttavasta paikasta tullaan käymään uskomattoman tiukka taistelu SoRan, Puujalkojen, HCn ja Nissen kesken. Tuo taistelu tule huipentumaan Soran ja Nissen väliseen otteluun viimeisellä kierroksella. Tuosta ottelusta ei varmasti tule vauhtia ja tunnelmaa puuttumaan. Nissen pyynnöstä ottelu siirrettiin ja siirron tuomariksi aseteltiin korttelipojat

. Taas helppo paikka tulla alemman sarjan hänniltä viheltämään ylemmän kärkikamppailua (TOIVOTTAVASTI EERO LÖYDÄT TÄHÄN OTTELUUN UUDEN TUOMARIN)...
Ymmärrän toki sen että ottelut pyritään asettelemaan siten, että tuomaritehtävät osuisivat joko ennen tai jälkeen oman pelin. Mutta koska tästäkin tehdään poikkeuksia (esim. Riski tuomitsee Sora-Kasi bilis ottelun ilman omaa peliä ja myös SoRa:lla on vihellys ilman peliä) niin voisiko tällaiset pahimmat "kukkaset" ottaa täältä lähtökohtaisesti pois..
Pelin temmossa on kuitenkin eroa eri tasojen välillä, jonka vuoksi joukkueet ovat ilmoittautuneet siihen sarjaan, jossa he uskovat parhaiten pärjäävänsä. Millä perusteella alemman sarjan joukkueen sitten pitäisi pystyä tuomaroimaan ylemmän sarjan ottelua? Näistä on nyt ollu tänä kesänä "liikaa" esimerkkejä, että ylemmän tason pelit ovat liian nopeatempoisia alemmantason tuomareille (tämä ei kosketa kaikkia joukkueita).. Yksi pahiten hukassa taisi olla se kaveri, joka puhalsi Soran ja HC:n välisen ottelun kankolassa. Kokematon tuomari hukkasi ottelun täysin ja kaksi kovaa pelannutta joukkuetta otti sitten toisistaan mittaa "kunnolla". Jotain tuosta ottelun tunnelmasta kertonee se, että kentän ohi kulkeneet vanhukset soittivat paikalle poliisit (ilmeisesti luulivat että kentällä on menossa joukkotappelu. Tosin siltä se varmaan näytti ja kuulostikin

). Virkavalta tyytyi onneksi vaan seuraamaan ottelua kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen poistuivat paikalta. Sekään ei varmaan kenellekään tullut yllätyksenä, että tuossa pelissä tunnelma nousisi! Tai jos tuli niin voin kertoa jatkoa ajatellen, että ainakin Solanan ja HC:n sekä Solanan ja Palikoiden väliset ottelut saattavat joskus muodostua kiivaiksi ja jopa fyysisesti koviksi

. HIENOJA MATSEJA!!!
Jospas tästä saisi sellasen ajatuksen että tulevilla kausilla ottelut pystyttäisiin asettelemaan niin etteivät alemman sarjan joukkueet tuomitsisi ylemmän sarjan otteluita. Se varmasti parantaisi tuomarityöskentelyn tasoa, eikä asettaisi tuomitsijoita tällaisiin ikävvin rakoihin.
Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia Pj.2 Vl. joukkueita hyvin hoidetuista tuomarivuoroista!!